Lytille, Lytistä:

Jo ensimmäisellä viikolla kun muutin Rovaniemelle, merkkasin kalenteriini ylös Lapin ylioppilasteatterin pääsykokeet – olinhan haaveillut kunnon teatteriharrastuksesta jo pitkään. Kun tuo syyskuinen päivä lopulta koitti, epäröin vielä puoltatuntia ennen kokeiden alkua, että menisinkö niihin vai en. Ajattelin, että en minä oo tarpeeksi hyvä kuitenkaan ja että ne muut hakijat siellä on varmasti jo ihan täydellisiä teatterintekijöitä ja ammattilaisia joilla on kokemusta jo kaikesta mahdollisesta teatteriin ja esiintymiseen liittyvästä. Olin itse aiemmin ollut mukana ”vaan” opistotason teatterissa ja muutamassa pikkujutussa. Päätin kuitenkin, että en vaan voi antaa elämäni tilaisuuden lipua ohi tuosta noin vain. Yhtäkkiä seisoinkin yksin lavalla spottivaloissa laulamassa omin sanoin sanoitettua Känkkäränkkää tiukan tuomariston edessä. 

Koitti pääsykokeiden jälkeinen päivä ja sain sähköpostin, jossa kerrottiin, että olen päässyt sisälle Lapin ylioppilasteatteriin näyttelijäkiintiön kautta. Sinä samana päivänä päätin, että enää en aliarvioi ja ruoski itseäni turhaan, vaan menen rohkeasti ja itsevarmana kohti just niitä asioita joista nautin, kohti just niitä asioita mitkä tuottaa mulle iloa ja kohti just niitä juttuja joissa koen olevani 100% oma itseni. 

Nyt minulla on takana jo yli vuosi ylioppilasteatterin riveissä. Tämän vuoden aikana olen päässyt esiintymään lavalla taitavien ja lahjakkaiden kanssatovereiden kanssa, järjestämään Wiljamigaalaa, osallistumaan talkoisiin ja erilaisille kursseille sekä yhteisiin illanviettoihin, ja kokemaan kaikenlaista kivaa, mitä en olisi aiemmin osannut kuvitellakaan kokevani. Olen myös oppinut valtavasti niin itsestäni kuin näyttelemisestä ja kaikesta teatteriin liittyvästä. Toivon, että tämä oppiminen ei lopu koskaan vaan mahdollisesti avaa ovia johonkin uuteen ja jännittävään myös tulevaisuudessa. 

Yksi asia on varma. Lapin ylioppilasteatteriin liittyminen on yksi elämäni parhaita päätöksiä ja ehkä ensimmäistä kertaa koen, että ei hitto, tänne mä kuulun ja täällä mun on hyvä olla <3

-Aleksandra