Blogitekstin on kirjoittanut Rakkaat tytöt -produktion somevastaava ja valokuvaaja Tuuli Nivala.
Rakkaat tytöt oli Lapin ylioppilasteatterin 45-juhlavuoden kevätkauden toinen teos, jossa hypättiin neljän tytön maailmaan, missä läsnä oli niin kaunis arki ja ystävyys, kuin naiseuteen liittyvät hiljaiset ja vaikeat asiat.
Viimeisen esityksen jälkeen istahdamme teoksen käsikirjoittajan ja ohjaajan Liisa Yrjänän kanssa Wiljamin katsomoon. Työryhmä purkaa ja puuhastelee lavalla. Mitkä fiilikset Liisa sulle jäi nyt viimeisen näytöksen jälkeen?
“Jokainen esitys oli erilainen, ja iso ero oli tapahtunut viimeisimpään näytökseen. Oli ihanaa, miten syvälle näyttelijät olivat päässeet rooleihinsa. Nyt on rakkaudentäyteinen olo koko kehossa.”
Kirjoitit Rakkaat tytöt oman elämäsi kokemuksista, ja osa tarinan tapahtumista ja keskusteluista ovat täysin aitoja. Tämä on myös ensimmäinen oma kantatekstisi näyttämöllä – mitä ajatuksia siitä nousee nyt?
“Tuli paljon sellaisia juttuja mieleen, mitä olis voinut tehdä toisinkin, ja asioita mitä olisi voinut kehittää. En kuitenkaan harmittele sitä – näen sen vain hyvänä asiana. Näen, että tää on hyvä just tämmösenä ku se on, ja otan sen samalla oppimiskokemuksena.
Rakkaat tytöt representoi samalla vain tietynlaista tyttöyttä ja tietynlaisia tyttöjä. Tässä teoksessa on jonkinlaisia asioita, jotka koskettaa vain joitakin tyttöjä. Tyttöydessä on paljon asioita, joita tässä ei käsitelty – mutta ei kuulunutkaan käsitellä. Tässä puhuu kuitenkin monen tytön ääni.”
Tunnin näytelmä tasapainotteleekin arjen ja yhteiskunnallisesti vaikeiden asioiden välillä. Katsojapalautetta lainaten; arjen kauneus sekä vaikeat asiat on tuotu ihanasti yhdessä lavalle. Usea henkilö on kokenut samaistuvansa lavan tyttöihin ja uppoavansa siihen maailmaan, mikä silmiensä edessä päivittäin seisoo. Teos aiheutti joillekin kuitenkin vaikeutta samaistua maailmaan tai hetkiin, joissa hahmojen naiseus peilautuu paljon cisnaiseuteen.
“Yksi iso syy, miksi inspiroiduin aiheesta kirjoittamaan, oli hormonikierto. Samalla hahmoissa näkyy myös paloja minusta, ja minun kokemuksia tyttöydestä. Mietin käsikirjoittaessa, että tulisiko minun nostaa myös jotain muuta näkökulmaa naiseudesta, mutta se olisi tuntunut päälle liimatulta.
Tulin siihen lopputulokseen, että tää kyseinen teos kertoo nimenomaan näistä tytöistä. Jälkikäteen ajattelin, että olisi ollut kiva, jos siellä olisi kuitenkin ollut tyttöjen välistä romanttista rakkautta. Koska se on myös mulle henkilökohtaista. Mutta esimerkiksi Oonan rakkaussuhteissakaan ei kuitenkaan mainita sukupuolta.
Ehkä teen joskus teoksen, joka kertoo erilaisen tarinan eri tytöistä.”
Rakkaat tytöt käsittelee vaikeita ja riipaisevia aiheita, jotka ovat kasvojemme edessä päivittäin, mutta joista ei kuitenkaan puhuta tarpeeksi. Katsojapalautteessa kiitettiin sitä, että hiljaisista asioista on puhuttu ääneen.
Ulkonäköpaineet ja syömishäiriöt, väkivaltaiset kokemukset, pelko ja voimattomuuden tunne, yksinäisyys ja odotukset. Aiheet ovat valitettavan usealle ihmiselle tuttuja, jotka sulautuvat toisinaan tavalliseen arkeen.
Rakkaat tytöt käsitteli näitä aiheita myös tanssitaiteellisilla kohtauksilla, joka on Liisalle tärkeää. Erityisesti Millan ja Ulpun voimakkaat tanssikohtaukset ovat herättäneet paljon tunteita ja erilaisia tulkintoja. Liisa halusi itse tehdä koreografiat siten, että ne myös jäävät oman tulkinnan varaan ja abstraktiksi.
Lopputulos ja näytelmän kokonaisuus on kaunis, mieleenpainuva ja monitulkintainen. Liisa sanoi teoksen tuotantovaiheessa Radio Säteily -ohjelmassa, että hänestä on tärkeää, ettei stereotyyppistä tyttömäisyyttä nähtäisi lapsellisena tai heikkona. Siksi lavakuvassa näkyi myös paljon pinkkiä ja pehmeyttä.
Siteeraan lopuksi Liisan kuvaelmaa teoksestaan, jonka hän tyhjentävästi kirjoitti ohjaussuunnitelmaan.
“Lavalla nähdään tavallisia ihmisiä. Aitoa, välitöntä ja voimakasta läsnäoloa. Rohkeutta sanoa ääneen asioita, joista ei tiedä uskaltavansa puhua. Yhdessäoloa, ystävyyttä. Lavalle mahtuu ilo, suru, jännitys, pelot, uuden kokeileminen, itsensä ylittäminen. Oleminen on kaunista.
Emme ole yksin. Ehkä joku muukin kokee jotain tälläistä. Nykypäivän yhteiskunnassa tyttöys tai tyttömäisyys nähdään usein heikkoutena. Tämä tulee esiin esimerkiksi puhekielessä. On hyviä jätkiä ja äijiä. Neiti sanaa käytetään kun halutaan korostaa maskuliinisuuden puutetta negatiivisessa mielessä. Tytöttely koetaan usein alentavana tapana puhutella naisia. Uudessa maailmassa tyttöys on supervoima, joka nostetaan jalustalle. Se on upeaa, valloittavaa ja voimakasta. Tyttömäisyys on asia joka saa olla olemassa, eikä se ole heikkoutta. Tyttöys on cool.“
Liisa Yrjänä
