Mary Shelley: FRANKENSTEIN

”Minä olen pirstoutunut puu, salama lävisti sieluni”

Lapin ylioppilasteatterin 30. juhlavuosi huipentuu marraskuun 13. päivä kun ensi-iltansa saa Janne Rosenvallin ohjaama ja käsikirjoittama Frankenstein. Näytelmä kertoo Mary Shelleyn kuuluisan kauhuteoksen yhdistäen sen teoksen syntytarinaan.

Shelley kirjoitti romaaninsa ”Frankenstein; or, The Modern Prometheus” romantiikan aikakaudella. Tyyli- ja ajattelulaji oli valistuksen vastapaino ja jatke korostamalla järjen rinnalla tunteita, mielikuvitusta ja yksilön asemaa aina nerokulttiin asti. Täysillä elämisen kulttuuriin kuului paitsi kauneudenjano, myös viehtymys pelkoon ja rappioon.

Mary Shelley kasvoi keskellä radikaalia ympäristöä. Lapsuudenkodissa isän vieraat keskustelivat yhteiskunnasta, uskonnosta ja taiteesta anarkistiseen sävyyn. Yksi vieraista, runoilija Percy Bysshe Shelley, ihastui 16-vuotiaaseen Maryyn, jätti vaimonsa ja pakeni rakkaansa kanssa maasta saaden tytön isän vihat niskaansa. Shelleyn kautta Mary tutustui toiseen aikakauden paheksuttuun kapinalliseen, runoilija Lordi Byroniin.

Frankenstein on eräs merkittävimmistä kauhutarinoista kautta aikojen. Se on ollut inspiraationa useisiin elokuviin ja näyttämösovituksiin. Lisäksi Frankensteinin hirviö on eräs tunnetuimmista kauhuhahmoista.

Tarina kertoo kunnianhimoisesta tiedemies Victor Frankensteinista. Hän on päättänyt luoda elämää kuolleesta kudoksesta ja ankaran ponnistelun jälkeen tuo tavoite täyttyy. Mutta Victorin herättämä tiedostava ja tahtova Olio ei suostukaan jäämään luojansa hylkiöksi, vaan vaatii oikeutta itselleen.

Lapin ylioppilasteatterin näytelmä yhdistelee historian ja romaanin tapahtumia tiiviillä sykkeellä ja kärjistäen. Näytelmässä syntyy kirjailija, kirjailijalta kirja, kirjassa Olio, Oliossa luojansa kuva. Vertauskuvat ja ristiriitaisuudet antavat pohjaa katsojan assosiaatioille ja tarjoavat selkeiden vastausten sijaan kysymyksiä. Klassikkoa ei tuuleteta. Se leikataan palasiksi, liimataan kasaan ja herätetään eloon. Aivan niin kuin teki Mary Shelley. Ja Victor Frankenstein.

Esitykset

la 13.11. klo 19
ti 16.11. klo 19
ke 17.11. klo 19
ti 23.11. klo 19
ke 24.11. klo 19
la 27.11. klo 19
su 28.11. klo 19
to 2.12. klo 19
pe 3.12. klo 19
su 5.12. klo 19
to 9.12. klo 19
pe 10.12. klo 19

Liput 5/10 €

Työryhmä

Ohjaaja
Janne Rosenvall

Ohjaajan assistentti
Antti Hovilainen

Tuottaja
Kati Alatalo

Koreografi
Atte Herd

Lavastus
Raine Körkkö
Tessa Suhonen

Lavastusassistentti
Silja Korhonen

Puvustus
Elina Varis

Puvustusassistentti
Tiina Meriläinen

Valosuunnittelu
Laura Valkama

Valoassistentti
Suvi Autio

Äänisuunnittelu
Pelle Mulari

Ääniassistentti
Juho Jokela

Kampaukset ja maskeeraus
Tiina Meriläinen

Kuiskaaja
Marjut Matala

Graafikko
Titi Honkanen

Näyttelijät

Henna Köykkä – Mary/Elizabeth
Jonne Suopajärvi – Gordon/Olio
Santtu Pelkonen – PeeBee/Victor
Klaus Unkuri – John Polidori/Walton
Annastiina Gylling – Jane/Justine