Tritanic – 3 ajatusta aikamme tunnetuimmasta haaksirikosta
Tritanic on Lapin ylioppilasteatterin uusien produktio vuosimallia 2020. Teos rakentuu kolmesta tarinasta, jotka kaikki pohjautuvat yhteen historian kirjoihin piirtyneeseen tragediaan – RMS Titanicin uppoamiseen. Ohjaajat Risto Ukkonen, Marita Guevara ja Maiju Saikkonen tulkitsevat kukin tapahtumia eri lähtökohdasta ja näkökulmasta. Produktion työryhmä koostuu uusista ylioppilasteatterilaisista. Teos on toteutettu innolla ja palolla harrastaa teatteria erikoistilanteesta huolimatta.
AJATUKSIIN UPONNEET – Risto Ukkonen
“Ajatuksiin uponneet” tutkii ihmisyyttä sattuman ja väistämättömyyden edessä. Työryhmän omista teksteistä koottu pienoisnäytelmä tuo lavalle otteita RMS Titanicilla matkustaneiden suomalaisten elämää määrittäneistä hetkistä. Teos on kuvaus ihmisen rohkeudesta ja epävarmuudesta muutoksen liplatellessa jo varpaissa saakka. Tarinassa liikutaan historialliseen esikuvaan perustuvan henkilön mielenmaisemissa. Näytelmä pohtii olemassaoloamme määrittävien tapahtumien eri puolia – Voiko elämässään päästä mihinkään, jos ei uskalla antaa sattumalle valtaa? Mitä lopulta on selviytyminen?
MAHTUUKO OVELLE KAKSI? – Marita Guevara
Kuinka upeaa olisi olla aikansa mahtavimmalla risteilyaluksella ja kuinka kamalaa olisi joutua hyisen meren kylmään syleilyyn. Tanssiteatteriteos ”Mahtuuko ovelle kaksi” tutkii liikkeen keinoin kontrasteja ammentaen inspiraatiota James Cameronin elokuvasta Titanic. Työryhmä johdattaa katsojan matkustajien maailmaan, tunnelmiin ja tunteisiin RMS Titanicilla. Laiva seilaa ajattomalla Atlantilla, mutta mukaan mahtuu myös elementtejä kotimaisesta risteilykulttuurista.
THEY DIED AT THEIR POSTS LIKE MEN – Maiju Saikkonen
Mihin muusikot menevät? Kauan sitten RMS Titanicilla työskenteli orkesteri, jonka kerrotaan soittaneen laivan uppoamiseen asti. Orkesteri sai tunnustusta ja sen viimeisiä hetkiä kuvataan myös ohikiitävän hetken James Cameronin elokuvassa Titanic. Mutta mitä tapahtui kulisseissa? Mikä oli todellinen musiikin hinta? Mistä tulee voima soittaa loppuun asti? ”They died at their posts like men” lyhytnäytelmä pohtii muusikkoutta, tuonpuoleista, Titanicin kuuluisaa orkesteria sekä kysyy, mistä tulee musiikin voima ja kuka soittaa meille läpi elämän. Teos on kunnianosoitus Titanicin orkesterille ja pyytää meitä arvostamaan tänä päivänä kuulemiamme säveliä ja niiden soittajia.
ESITYKSET
KE 28/10/ klo 19
TO 29/10/ klo 19
SU 1/11/ klo 17 – PERUTTU
KE 4/11/ klo 19 – PERUTTU
Wiljamilla, Urheilukatu 1
LIPUT
2€ opiskelija / eläkeläinen / varusmies
5€ peruslippu
Varaathan liput ennakkoon: lyt.liput@gmail.com
MUITA OHJEITA
– Saavuthan paikalle vain terveenä.
– Käytä sisätiloissa maskia. Mikäli sinulla ei ole omaa, paikan päältä löytyy maskeja heti ulko-oven läheisyydestä.
– Huolehdi hyvästä käsi- ja hengitystiehygieniasta.
– Pidä turvaväliä muihin ihmisiin.
– Suosimme kortilla maksamista.