VAUVABLOGI

Kaukaisia ovat ajat, jolloin ylioppilasteatterilaisuus lähmäistiin samalle mielikuvien haalistuneelle sivulle tunkkaisen taistolaisuuden vimmaisen sukupolvikokemuksen kanssa. Kristiinhalkolat tupakoimassa poolopaidoissaan nuorison etsiessään paikkaansa yhteiskunnassa, jonka rakentumisen katkaisseet traumat elivät vielä isien ja äitien mykissä toimissa. Kaupungistumisen sivutuotteena syntyneet ylioppilasteatterit toivat nuorisoseurojen ja työväennäyttämöiden vahvan  teatteriperinteen uuteen ympäristöön ja alkoivat synnyttää uudenlaista teatteria. Monet ylioppilasteatterit ovat ehtineet ikään, joka ihmisen vuosissa tarkoittaa sukupuolihormonitasojen alenemista, aineenvaihdunnan hidastumista, mahdollista toista avioliittoa ja vakaata urakehitystä kohti eläkettä ja kuolemaa. Ylioppilasteatteri on ihmisten synnyttämä yhteisö ja haluan Lapin ylioppilasteatterin 40v-juhlien äärellä kiinnittää huomiota ihmisten synnyttämän yhteisön lisäksi ihmisten synnyttämiseen yhteisössä. Lytillä on nimittäin tehty paljon vauvoja! 

Vanhimmilla lyt-vauvoilla on varmasti jo omia vauvoja, eikä minulla ei ole heistä tietoa, ellei heitä ole tehty reippaasti millenniumin tällä puolen. Pia muisti hiljattain kohdatessamme,  että syksyllä 2006 Lytin avajaisbileissä ensimmäiset sanani hänelle olivat ”Haluatko maistaa beaujoais´tani?” Sittemmin hän teki pari vauvaa Jussin kanssa, jonka ensimmäiset sanani minulle Lytin portailla puolestaan olivat ”Täälläkös sitä teatteritaidetta oli tarjolla?” Henna ja Olli tutustuivat lähemmin meloninviipaletta ahmivana sukurutsaisena avioparina Hamletissa itseni katsoessa nimiroolissa näyttämön sivussa että ”kylläpä ne nyt eläytyy!”. Sittemmin pari vauvaa tehtynä heilläkin. Eräänä vuotena Antti ja Maija juonsivat Wiljami-gaalaa ja kehuivat lyttiläisten välisen yhteistyön olevan hedelmällistä siunatussa tilassa olevan Maijan hehkuessa kimaltavassa iltapuvussaan. Sekään vauva ei jäänyt heillä ainoaksi. Lyt-vauvojen tekijöiden listaan kuuluvat myös Juha ja Karoliina, Mari ja Pelle, Ville ja Tii ja ah niin monet muut. 40 –vuotiaalla Lytillä on tehty laskutavasta riippuen kymmeniä lyt-vauvoja, joista tuorein sai kuuluisan näyttelijän nimen kummeinaan Lapin ylioppilasteatterin jäseniä, jotka lauloivat pienokaiselle itse tekemänsä kappaleen juhlassa. Onnea vielä kerran Maijulle ja Tatulle tätäkin kautta. Hieno vauva!

Kaikki vastasyntyneet ihmiset näyttävät etnisestä ja sosioekonomisesta taustastaan huolimatta perunoilta, mutta vauvoissa on eroja. Lytillä tehdyt vauvat ovat pikkuisen parempia. He ovat samanhenkisten ihmisten tekemiä vauvoja. Ihmisten, jotka ovat tutustuneet toisiinsa maailman hienoimman asian – teatterin äärellä. Lyt-vauvat syntyvät kulttuurikotiin ja heille kehittyy herkästi ymmärrys katsoa maailmaa myös toisen ihmisen perspektiivistä. Heille tunteiden näyttäminen ei ole mörkö. He kuulevat vanhemmiltaan huikeita tarinoita siitä, millaista oli, kun he tapasivat. Kuinka Wiljamin pääkäyttäjyydestä on jouduttu taistelemaan, kuka ohjasi ihan saatanan hienon näytelmän ja kuinka sen jälkeen mentiin Legendaan, Tivoliin ja Mustaan Kissaan. Aikana, jolloin vauvojen tekemistä ei pidetä syntyvyystilastojen valossa väkevän trendikkäänä, Lyt-vauvat edustavat kansakunnan valoisaa tulevaisuutta. Lyt-vauvan ei tarvitse olla pantu alulle Wiljamissa (vaikka niitäkin ihan takuulla on), eikä sen luoja nähkööt tarvitse syntyä tarkkaamoon. Lyt-vauvan määritelmä mielestäni täyttyy, jos vanhemmista toinen on ollut aktiivinen Lytin jäsen ja sitten se toinenkin on kietoutunut mukaan yhteisöön jollain tapaa.  Käynyt ensi-iltabileissä ja saatellut sytyfestaribussiin lähtijöitä, joista osa aina tulee suoraan Roipparista. 

On sanomattakin sääli, että Lyt ei voi tänä vuonna koronan takia juhlia nelikymppisiään  niin leveästi, kuin se ansaitsisi – onhan juhlavuodesta leijonanosa jo ohi ja elonmerkkejä teatteristamme ei ulospäin juuri näy. Sisällä kuitenkin kytee ja jäsenistö on valmiina, että pian päästäisiin jo itse asiaan – tekemään näytelmiä! Kunhan varsinainen toiminta saadaan jälleen käyntiin ja aikanaan Lytistä kirjoitetaan sen ansaitsema historiikki, ehdotan, että laaditaan myös neljän vuosikymmenen ajalta kattava selvitys Lyt-vauvoista ja heille painetaan vanhempiensa omaan teatteriin elinikäiset pääsyliput kiiltävälle paperille krumeluurireunuksin! 

Tässä odotellessa voi tehdä vauvoja, tai harjoitella vauvojen tekemistä, tai ainakin vetää käteen ajatellen vauvojen tekemisen harjoittelemista. Yksin tai porukalla. Kaikki on mukavaa ja tyyli melko vapaa. 

-Eino Hantula

Lyttiläinen vuodesta 2006