Teatteripäivän julistus
Rakkaat ystävät!
Nyt kun maailma herkeämättä seuraa tunti tunnilta ja minuutti minuutilta päivittäistä
uutisvirtaa, haluan kehottaa kaikkia luovien alojen tekijöitä palaamaan jälleen työmme
todelliseen olemukseen: eeppisen ajan ja muutoksen, eeppisen tiedostamisen, pohdinnan ja
vision toteuttamiseen. Elämme historian käännekohdassa, jossa ihmisen suhde itseensä, toisiin
ihmisiin ja ei-inhimillisen maailmoihin on murroksessa, jonka syvyys ja laajuus lähes ylittävät
kykymme ymmärtää, käsitellä, sanoittaa ja ilmaista.
Elämämme ei enää määrity 24 tunnin uutissykleissä; me elämme ajan reunalla. Sanomalehdet
ja sähköinen media ovat täysin valmistautumattomia ja kyvyttömiä käsittelemään nykyhetken
todellisuutta.
Elämämme syvärakenteet repeilevät ja muuttuvat – mikä on se kieli, millaisia ovat ne liikkeet ja
kuvat, joilla voisimme ymmärtää tätä kaikkea? Miten voisimme ilmaista oman elämämme
sisältöjä juuri nyt – ei raportoimalla vaan kokemuksellisesti?
Teatteri on kokemuksen taidetta.
Maailma täyttyy suunnattomasta määrästä median syöttämiä simuloituja kokemuksia ja
karmivia ennusteita. Miten voisimme loputtomien numerotietojen toistelun sijasta saada
kokemuksellisen yhteyden siihen pyhyyteen ja äärettömyyteen, joka sisältyy yhteen yhteiseen
elämään, yhteiseen ekosysteemiin, ystävyyteen, valon kajoon oudolla taivaalla?
Koronapandemia ehti kahden vuoden aikana turruttaa aistit, kaventaa elämäpiirin, katkaista
yhteydet ja siirtää meidät outoon ihmiselon nollapisteeseen.
Mitä ovat siemenet, joita meidän on istutettava yhä uudestaan, mitä villiintyneet vieraslajit,
jotka on vihdoinkin raivattava lopullisesti pois? Moni meistä on äärirajoilla. Väkivaltaa
ryöpsähtelee järjettömästi ja odottamatta. Monet vakiintuneet järjestelmät ovat
osoittautuneet pelkiksi jatkuvan julmuuden rakenteiksi.
Missä ovat muistamisen seremoniat? Mitä meidän tulee muistaa? Mitkä rituaalit tekevät meille
vihdoin mahdolliseksi kuvitella ja harjoitella askeleita, jollaisia emme koskaan aiemmin ole
ottaneet?
Teatteri tarvitsee uusia rituaaleja ollakseen eeppisen näyn, tarkoituksen, eheytymisen ja
välittämisen teatteri. Me emme tarvitse viihdykettä. Me tarvitsemme yhteisyyttä. Meidän on
jaettava oma tilamme, meidän on vaalittava jaettua yhteistä tilaa. Tarvitsemme tiloja, jotka on
rauhoitettu aidolle kuuntelemiselle ja tasa-arvolle.
Teatteri luo maan päälle tilan, jossa ihmiset, jumalat, kasvit, eläimet, sadepisarat, kyyneleet ja
uudistuminen ovat kaikki yhdenvertaisia keskenään. Tätä yhdenvertaisuuden ja aidon
kuuntelemisen tilaa valaisee salattu kauneus, jota pitää elossa vaaran, tyyneyden, viisauden,
toiminnan ja kärsivällisyyden syvä yhteisvaikutus.
Avatamsaka-sutrassa Buddha luettelee kymmenen keskeistä asiaa, joita ihmisen on kestettävä
elämässä. Niistä suurimpiin kuuluu kärsivällisyys nähdä kaikki kangastuksena. Teatteri on aina
esittänyt elämän tässä maailmassa ikään kuin kangastuksena, minkä ansiosta voimme nähdä
kirkkaasti inhimillisen illuusion, harhaisuuden, sokeuden ja kieltämisen läpi.
Olemme niin varmoja näkemästämme ja siitä, miten me katsomme, ettemme kykene
näkemään ja tuntemaan vaihtoehtoisia todellisuuksia, uusia mahdollisuuksia, erilaisia
lähestymistapoja, näkymättömiä suhteita ja ajattomia yhteyksiä.
Tässä maailmantilanteessa tarvitaan syvällistä niin mielen, aistien, mielikuvituksen kuin
menneiden ja tulevaisuudenkin uudistumista. Sellainen uudistuminen on mahdotonta yksin ja
eristyksissä. Siksi meidän on toimittava yhdessä. Teatteri on kutsu tähän yhteistyöhön.
Kiitän teitä syvästi työstänne.
Peter Sellars
Lapin Ylioppilasteatteri toivottaa kaikille erittäin hauskaa vappua! 
